sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

25.-26.4.2015
Laiturin käyntisilta asetettiin paikalleen ja kaksi linnunpönttöä saatiin maastoon.



Puuliiteriin eksynyt puukiipijä juuri ennen vapautumistaan.


Pekka Aalto valmistelee hyljeystävällistä katiskaa pyyntiin.


Pöpi lepäilee venematkalla.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

3-5.4 2015 Pääsiäinen saaressa

 Perjantain ja lauantain välisenä yönä lahti täyttyi ajojäistä. Aamun tullen jäät ajelehtivat merelle.




 Verkot laskettiin ja saatiin yksi harmaahylkeen poikanen. Verkkojen setvimisessä oli oma työnsä, mutta lopulta ne selvisivät ennemminkin kirurgin välinein kuin insinöörin.
Noin kuukauden ikäinen poikanen. Aikuinen harmaahylje voi painaa jopa 300 kg, tämä painoi runsaat 20 kg. Tiedot toimitettu Riistan- ja kalantutkimuslaitokselle. Kuvasta näkyy harmaahylkeelle tyypillinen pään muoto, siltä puuttuu korkea otsa.

Talitiais- tai kirjosieppopariskuntaa odotellaan asukkaiksi uuteen pönttöön. Näytöt alkoivat 4.4.

30.3.2015 Ensikäynti

Vuoden ensimmäinen käynti saaressa. Talvi oli säilyttänyt laiturin kunnossa, mutta kulkusiltaa se oli kohdellut kaltoin.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vaihdoin blogin julkiseksi, sen takia, että niin moni on sitä toivonut.

Blogi ei siis ole Vapaa-ajattelijoiden virallinen blogi, vaan Vapaarannan käyttäjien kirjoittama omakohtaisia kokemuksia ja ajatuksia jakava blogi.

Vuosi alkaa toivottavasti huomenna 29.3.2015, mikäli Trimmun purjeitten laitto ja testaus onnistuu. Saareen on lähdössä kourallinen konkareita tutustumaan, minkä laisia jälkiä talvi on jättänyt ympäristöön.

lauantai 11. lokakuuta 2014

11.10. La


Ehkä Trimmun viimeinen Viikarimatka tällä kaudella


Soutuvene venevajassa

Venevajan nurkalta kaksi koivua kaadettu
Koivupöllit viety puuvajaan.

 Tässä Tiinan innovoimat kompostorit autonrenkaista. Alhaalla ilmarako ja ritilät.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014



4.-5.10.2014
Yksi kauden viimeisiä retkiä. Tavalliseen tapaan liikkeellä Nemo ja Trimmu.


Viikonlopun luonnonnäytelmä oli valkoposkihanhien muutto. Parvia meni Viikarin yli parhaimmillaan neljä 10 minuutissa. Suuntana etelä-lounas.


Onkiretkeläiset ennen illan hämärtymistä.


Valoa ja lämpöä lämpökynttilöistä.


Lihava puolikuu valaisi pihapiirin hyvin. KAUNISTA!



Aamuonginta toi tuloksia. Aterialla söimme kalapihvejä. Kiitos Sisu, Roope, Veeti ja Pekka

Venevajan katolla suojapressu.





lauantai 20. syyskuuta 2014

Polunvarren roskat mantereelle

Tässä niitä oli ennen.
Tässä ne ovat nyt.

Vain isot traktorinrenkaat pyöritettiin takaisin romahtaneeseen puuvajaan.