Vähän fundeerausta ja diskuteerausta

Ateismi on uskonto samalla perusteella kuin kaljuus on hiusten väri tai postimerkkien keräilemättömyys on harrastus. (Arvid Saarinen, Vapaa-ajattelijain liitto)

Ateismi on uskonto yhtä paljon kuin selibaatti on seksiasento. (Kirsi Pitkänen, Vapareitten facebook-ryhmä)

Uskominen on usein ajattelun jättämistä puolitiehen

41




Pyhyyden kokemus (engl. awe) on yleisinhimillinen tunne. Kuten himo, suru ja rakkauden eri lajitkin ovat. Niillä on kohde. Pyhyyden kokemuksella ei ole. Silti ihmiset projisoivat pyhyyden tunteen itsensä ulkopuolelle – tekevät siitä yhtä suurta kuin miltä se tuntuu.
Ja koska mielikuvitus on ihmisellä rajallinen, tunne ankkuroituu johonkin ihmismäiseen, mutta äärettömän voimakkaaseen ja rakastavaan. Näitä pyhyysankkureita kutsutaan jumaliksi.
Tällaiselle ihmiselle ei riitä se, mikä on olemassa, koska siihen sisältyy aina ymmärrys omasta merkityksettömyydestä. Olemme olemassa hetken, sitten emme – ja maailmankaikkeus jatkaa kohti lopullista sammumistaan kuten ennenkin.
Pyhyyden väkevä, pakahduttava tunne ei jotenkin natsaa tuon todellisuuden kanssa. Siksi ihmiset haluavat uskoa suureen ja merkitykselliseen. Sivutuotteena syntyy itsellekin merkitys.
Koska koen olevani tärkeä ja haluan olla tärkeä, minun on oltava tärkeä!
Tästä kasvavat uskontoinstituutioiden ongelmat. Kun jumala antaa häneen uskoville muita suuremman merkityksen, saavat he myös oikeuden toteuttaa jumalan tahtoa tallomalla muita.
Vaikka yhdeksän kymmenestä uskovasta ei haluaisi talloa muita, riittää, että he jossain mielensä laiskimmassa sopukassa hyväksyvät sen, mitä jumalan nimessä tehdään.
Uskominen on usein joko ajattelun jättämistä puolitiehen – siihen ensimmäiseen kohtaan, missä "tuntuu oikealta ja hyvältä" – tai se on vastoin parempaa tietoa valittu huume, jolla pyritään sumentamaan todellisuus.
Tulen vihaiseksi, kun uskova väittää, että jumalat elämästään pois valinnut ei kykene tuntemaan pyhyyttä; että uskonnottomuus olisi osoitus tuon tunteen puuttumisesta.
Ei ja vielä kerran ei. Ateistina olen tehnyt pitemmän matkan kuin uskova. Päässyt sinne asti, missä ymmärrän ja hyväksyn sen, että en ole sen kummempi elämänmuoto kuin muutkaan, eikä minulla ole mitään ulkoa annettua oikeutta pörhistellä tällä planeetalla oman pyhyyteni kaipauksen voimin.
Minulle riittävät maailma ja elämä. Jos niihin nimittäin viitsii tutustua vähän lähemmin, ei voi olla tuntematta pakahduttavaa autuutta niiden kauneuden ja ihmeellisyyden äärellä.
Eikä se haltioitunut vapauden tunne, joka valtaa mielen, kun näen itseni osana maailmankaikkeutta, poikkea uskovan haltioitumisesta. Vain syyt ovat kovin erilaiset.

Kirjoittaja on tiedetoimittaja.

Alla linkki kolumniin.
 http://www.hs.fi/tiede/a1399802906897?jako=041336eb273168c31a83c847a53a2d66&ref=fb-share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti